Verkkokeskustelu tuntui vaikealta tehtävältä, koska en kovin usein seuraa keskusteluja verkossa, enkä osallistu niihin itse. Jostain syystä kynnys osallistua mihin tahansa keskusteluun on korkealla. En halua/rohkene kirjoittaa omalla nimelläni, eikä nimimerkin suojista keskusteleminenkaan innosta.

Keskustelut lähtevät myös liian usein väärille poluille, ei pelkästään silloin, kun puhutaan sellaisista kiihkeistä aiheista kuin uskonto tai politiikka. Asiallinen verkkokeskustelu tuntuu olevan monille ylivoimaisen vaikeaa. Netin keskustelupalstat ovat paikkoja, joissa voidaan huudella mitä tahansa ja miten tahansa. Tällaisia palstoja ei kovin kauan jaksa seurata.

Etsin pitkään keskustelupalstaa, johon voisin osallistua. Mikä olisi sellainen aihe, josta minulla olisi jotakin kirjoitettavaa/kommentoitavaa. Ruoka? Matkustaminen? Kirkolliset kysymykset? Ja kuten jo aikaisemmin sanoin, en myöskään halunnut käyttää omaa nimeäni. Niinpä aikani pähkäiltyäni päädyin Suomi24:ssa seuraamaan Emmerdale-sarjasta käytävää keskustelua. Ei kovin päivänpolttavaa ja tärkeää, mutta aihe oli minulle tuttu. Mietin jo sitäkin, täyttääkö tämä keskustelu tehtävän tarkoituksen. Toivottavasti.

Seuraan aika säännöllisesti tätä englantilaista sarjaa, joka kertoo elämästä Emmerdalen pienessä kylässä. Aika moni on jäänyt koukkuun tähän hyvin tehtyyn sarjaan. Se tuntuu kiinnostavan myös Suomi24-keskustelijoita, sillä yhteenkin keskustelunavaukseen oli tullut yli 400 vastausta. Sarjasta esitetään kaksi puolen tunnin jaksoa jokaisena arkipäivänä, joten keskustelunaiheita riittää. Valitettavasti näinkin viattomasta aiheesta jotkut kirjoittavat alatyylisesti.
Kolmen päivän aikana kommentoin muutamaa keskustelunavausta ja tein itse yhden avauksen. Siihen on tähän mennessä tullut 14 vastausta, joista osa omiani. Toisaalta on ollut mukava seurata, millaisia kommentteja oma avaus on kerännyt. Voi olla, että seuraan palstaa myös tämän tehtävän jälkeen.
Ennen Emmerdalea tein ruoka-aiheisen keskustelunavauksen Kodin kuvalehden keskustelupalstalle. Sitä oli tätä kirjoittaessani luettu 45 kertaa. Yhtään vastausta avaukseeni en ole vielä saanut.