Pyyntö osallistua kurssille tuli yllättäen, pari viikkoa sen jälkeen, kun muut olivat jo aloittaneet. Jännitin etukäteen, miten selviän erilaisista tehtävistä. Pieni paniikki oli lähellä jo ensimmäisen tehtävän kohdalla: perusta oma blogi! Nyt yhdeksän tehtävää myöhemmin, huomaan, miten turhaa etukäteen murehtiminen on. Kaikesta selviää.

Olen oppinut kurssin aikana monta uutta asiaa. Olen kirjoittanut blogia, mitä en olisi koskaan uskonut tekeväni, olen tutustunut uusiin palveluihin, kuten Twitteriin ja Google Driveen, ja olen jopa ottanut osaa verkkokeskusteluihin. Kurssi on rohkaissut kokeilmaan uutta ja löytämään uusia puolia itsestäni. Olen myös saanut rohkaisevaa ja kannustavaa palautetta. Kiitos siitä kurssin vetäjille ja kurssilaisille!

En ole vielä kovin ahkera sosiaalisen median käyttäjä. Tämän kurssin jälkeen kynnys on ehkä vähän matalampi. Ymmärrän sosiaalisen median tärkeyden. Sen tarjoamat kanavat ovat esimerkiksi seurakunnan viestinnässä entistä suuremmassa roolissa tulevaisuudessa. Siksi niihin pitää tutustua ja niitä pitää osata käyttää.

Verkkokurssina toteutettu koulutus on osoittautunut hyväksi vaihtoehdoksi omaksua uutta. Lintulauta on ollut alustana helppo ja kätevä. Tehtäviä on voinut tehdä oman aikataulun puitteissa. Oman työn ohessa se ei aina ole ollut helppoa, mutta onneksi tehtävien suorittamiseen on saanut joustavasti lisäaikaa.

Ennakkoon vaikeimpana tehtävänä pidin hartauskirjoituksen tekemistä tehtävän hengellisen luonteen vuoksi. Kovin innostunut en ollut myöskään verkkokeskusteluihin osallistumisesta, sillä en juurikaan seuraa verkossa käytäviä keskustelua, saati osallistu niihin itse. Yhteisen tarinan kirjoittaminen Google Drivessa oli hauskaa. Kaiken kaikkiaan tehtävät antoivat monipuolisen katsauksen sosiaaliseen mediaan. Tähän asti käymäni koulutukset ovat keskittyneet lähinnä Facebookiin.

Kiitos hyvästä kurssista! Mukavaa kevättä kaikille kurssilaisille ja kurssin vetäjille!